FANDOM


Varkaiden Kilta Muokkaa

Varkaiden Kilta on ammattivarkaiden järjestäytynyt ryhmä Skyrimissä joka tarjoaa vastavuoroista edesauttamista laittomille pyrkimyksille sen jäsenien ja asiakkaiden kesken. Kilta on yksi monesta ryhmästä johon on mahdollista liittyä The Elder Scrolls V: Skyrim-pelissä.

Taustatiedot Muokkaa

Varkaiden Kilta sijaitsee Skyrimissä ja päämajaa pidetään Ratway:ssä joka sijaitsee Riftenin alapuolella. Varkaiden Killan jäsenet ovat keränneet mainetta aiheuttamalla ongelmia kaupungilla ja heitä pidetään pääosin syyllisinä kaupungin korruptoituneeseen kaupankäynti rakenteeseen. Killan jäsenet ovat erikoistuneet varastamaan arvoiltaan vaihtelevia esineitä, lainaamaan kultaa (septims) potentiaalisille yrittäjille tai auttamaan jotakuta maksamaan pois velkansa jonka tämä maksaa myöhemmin takaisin killalle. Monet kaupunkilaiset ajattelevat heistä epäsuotuisasti; Mjoll the Lioness on ottanut tehtäväkseen ylläpitää järjestystä Riftenissä ja on luvannut hajoittaa varkaiden killan. Maven Balck-Briar on varakas ja häikäilemätön Black-Briar Meaderyn omistaja joka suojelee kiltaa ja vastineeksi saa heiltä taloudellista tukea ja suojelua. Killalla on hämmästyttävää onnea kun eräät tietyt jäsenet killasta tekivät sopimuksen Daedric Prince, Nocturnalin kanssa ja lupasivat palvella häntä olemalla hänen suojelijoitaan.

Killalla on vahva ote politiikoista ja lainvalvojista heidän lahjomis-, peloittelu- ja kiristämistaidoillaan. He käyttävät häikäilemättä hyväkseen virkakunnan ja vartijoiden raha-ahneutta tai uhkailevat paljastaa kiusallisen tai mahdollisesti haitallisen salaisuuden julkisuuteen.

Muokkaa

Historia Muokkaa

Alkuperä Muokkaa

Hyvin vähän tiedetään siitä milloin ja miten Varkaiden Kilta perustettiin, mutta huhutaan että se on ollut olemassa yhtä pitkään kuin Riftenkin. Kun neljäs aikakausi jatkui, varkaiden kilta alkoi luiskahtaa pidemmälle ja pidemmälle hämärään ja sen jäsenet ja vakio asiakkaat alkoivat lähtemään killasta (poikkeuksena Maven Black-Briar). Kiltaa on pidetty aikaisemmin täysin kuvitteellisena Oblivion :ssa, jos killasta kysyttiin, vartijat totesivat ettei kyseistä ryhmää ole olemassa. Kuitenkin, Varkaiden Kilta on tullut hyvin tunnetuksi ja itseasiassa hyvin kuuluisaksi heidän varkauksistaan ja hyväksikäytöstään.

Killalla on läheisiä yhteyksiä Synkän Veljeskunnan (Dark Brotherhood) kanssa ja se tulee esille The silence has been broken -tehtävässä jossa Dragonbornin pitää viedä amuletti jonka on Amaund Motierre antanut, Delvinille (varkaiden killan jäsen) arvioitavaksi.

Muokkaa

Nocturnalin kirous Muokkaa

Kun ensimäiset Nightingalet pyysivät johdatusta Nocturnal :lta, hän hyväksyi sen, mutta ehtona oli että kilta pitäisi Skeleton Keyn turvassa sen kammiossa. Kuitenkin Mercer Frey salamurhasi sillä hetkellä olevan killan johtaja Galluksen ja vei avaimen pois kammiostaan, kilta menetti Nocturnalin suosion ja kirous laski ylle. Kirouksen takia killan asema alkoi heikentyä ja killan maine alkoi huonontua asiakkaiden keskuudessa.

Liittyminen Muokkaa

Liittyäkseen Varkaiden Kiltaan Dragonbornin pitää mennä Rifteniin ja puhua Brynjolfin kanssa (punatukkainen mies nordi). Hänet voi löytää päiväsaikaan Riftenin torilta klo 08-20 tai The Bee and Barb :sta illalla. Kun Dragonborn on Brynjolfin läheisyydessä, tämä yrittää automaattisesti aloittaa keskustelun joka on varkaiden killan edellytys että A Chace Arrangement -tehtävä voi alkaa. Vaihtoehtoisesti Dragonborn voi kohdata Brynjolfin The bee And barb :ssa illalla ja silloin tämä käskee pelaajan tulla puhumaan hänelle Rifenin torilla.

Kun Brynjolfin tapaa päiväsaikaan, tämä antaa Dragonbornille tehtäväski varastaa Madesin hopea sormuksen lippaasta, joka sijaitsee tämän kojun alla ja sen jälkeen hänen pitää laittaa sormus Brand-Shein taskuun. Hänet tunnistaa siitä että hän on ainoa mies Dunmer (Dark Elf) väkijoukossa. Brynjolf aloittaa harhautuksen kutsumalla kaikki alueelta kuuntelemaan tarinaa uudesta tuotteesta jota hän myy, tämä on tietenkin vain juoni. Sillä aikaa pelaaja toimii suunnitelman mukaan. Heti kun Dragonborn on laittanut sormuksen Brand-Shein taskuun, Brynjolf lopettaa tarinan ja väkijoukko alkaa hajaantua. Brynjolf käskee nyt Dragonbornin tulla tapaamaan häntä Ragged Flagoniin joka sijaitsee Ratwayssa ja juttelemaan jäsennyydestä.

Vaikka Dragonborn ei saa sormusta hankittua, kiltaan liittyminen on silti mahdollista koska Brynjolf sanoo että näkee tässä silti potentiaalia vaikka tämä epäonnistuikin tehtävässä. Epäonnistuminen kuitenkin laittaa muutaman killan jäsenen aluksi kohtelemaan Dragonbornia halveksuen.

TehtävätMuokkaa

PäätehtävätMuokkaa

  1. A Chance Arrangement
  2. Taking Care of Business
  3. Loud and Clear
  4. Dampened Spirits
  5. Scoundrel's Folly
  6. Speaking With Silence
  7. Hard Answers
  8. The Pursuit
  9. Trinity Restored
  10. Blindsighted
  11. Darkness Returns
  12. Under New Management

Lähde: http://elderscrolls.wikia.com/wiki/Thieves_Guild_%28Skyrim%29

Ad blocker interference detected!


Wikia is a free-to-use site that makes money from advertising. We have a modified experience for viewers using ad blockers

Wikia is not accessible if you’ve made further modifications. Remove the custom ad blocker rule(s) and the page will load as expected.

Ympäri Wikian verkkoa
Hae mainospaikkaa

Satunnainen wiki