FANDOM


180px-MW-Dwemer.png

Syventynyt haltia

Dwemer tai Syventynyt haltija on sukupuuttoon kuollut haltija-rotu jotka elivät Vvardenfellissä, Skyrimissa ja Hammerfellissä. Ne olivat tunnettuja niiden parhaista struktuurityyleistä ja teknologiasta, joita muut rodut eivät hallinneet Tamrielissa.

Dwemerit ovat muinaisten Altmereiden jäännöksiä, ja ne elivät pääosin Dwemerethissä. Termi "dwemer" on raa'asti käännettynä syventynyt haltija tai syvähaltija. Haltijat käyttivät tätä termiä. Ihmiset sen sijaan nimittivät Dwemereitä "dwarfeiksi", eli kääpiöiksi.


Biologia Muokkaa

Dwemereitä nimitetään myös Dwarveseiksi, mutta niiden uskottiin olevan saman pituisia kuin ihmiset ja muut haltijat. Heitä kuitenkin kuvataan leikkimielisesti "isoiksi lapsiksi, joilla on parta". Dwemerit olivat syrjääntyneitä, itsenäisiä ja täydellisiä haltijoita Nirnissä. Dwemerit omistivat myös ainutlaatuisen taidon, samankaltaisen kuin Psijic Order; Kyky kommunikoida telepaattisesti toistensa kanssa.

Yagrum Bagarn oli viimeinen tunnettu Dwemer Nirnissä. Hän asui Corprusariumissa, maanalaisessa paikassa Vvardenfellissä. Yagrum sairasti corprus-tautia, joka tuhosi Yagrumin kehon lopullisesti.


Historia Muokkaa

Dwemereiden historia alkaa Dawnin aikakaudelta. Kun Dwemerit olivat luotu, jonkin aikaa sen jälkeen ne rupesivat suunnitelemaan luoda uudelleen jumalallinen voima, joka oli kuolemattomuus. Monet Dwemerit halusivat päästä samalle tasolle jumalien kanssa.

Myöhään Mereettisen aikakauden puoliväliin mennessä Dwemerit olivat asuttautuneet Morrowindiin, Velothin vuorille, joka sijaitsi Skyrimin ja Morrowindin välissä. Myöhemmin Dwemerit kuitenkin olivat asuttautuneet kaikkialle Tamrieliin, kuten Vvanderfelliin, Skyrimiin, High Rockiin ja Hammerfelliin.

Dwemereillä ja Chimereillä oli jatkuvasti konflikteja, liittyen useimmiten uskontoon, taikuuteen ja enchantmentteihin, sekä muihin kulttuurieroihin. Näillä kahdella rodulla oli kuitenkin suunnitelmissa yhdessä vaiheessa karkottaa Nordit Morrowindistä, jonka toteuttaminen onnistui.

On mysteeri, mitä Dwemerit jättivät maanalaisten kaupunkiensa sisälle piiloon, mutta salainen Maagien kilta selvitti, että Dwemereiden rakennuttamat robotit heräsivät ja ryhtyivät liikkumaan muinaisissa tiloissa. Maagien kilta vei yksitellen senturiolais-hämähäkkejä pois Vvardenfellista, ajatuksena tukahduttaa robottien mellastus. Ajansaatossa, Dwemer robotit uudelleen heräsivät ja muuttuivat agressiiviseen tilaan Dwemereiden raunoissa.

Dwemereiden artefaktit olivat hyvin haluttuja ja kalliita Imperiaaleille mikä aiheutti rynnäkön raunioihin. Osa Dwemereiden roboteista kuitenkin oli vaarallisia, kuten Höyry-senturiolaiset. Höyry-senturiolaiset tai vartijat tappoivat monia etsijöitä, joiden ruumit jäivät raunioiden sisälle.

Ad blocker interference detected!


Wikia is a free-to-use site that makes money from advertising. We have a modified experience for viewers using ad blockers

Wikia is not accessible if you’ve made further modifications. Remove the custom ad blocker rule(s) and the page will load as expected.

Ympäri Wikian verkkoa
Hae mainospaikkaa

Satunnainen wiki