FANDOM


Dawn aikakausi tai Aamunkoiton aikakausi oli esihistoriallinen ajanjakso ennen mereettistä aikakautta. Aamunkoiton aikakauden aikana maailmankaikkeus luotiin kuolevaisten eli maanpäällisten vuoksi. Aikakauden vaiheet ovat tunnettu vain myyttien ja uskonnollisten opetuksien kautta, jotka on kulkenut kulttuurilta kulttuurille. Aikakaudella aikaa ei itseasiassa ollut olemassa ja kun se lopulta luotiin se jatkoi epälineaarisesti.

LuominenMuokkaa

Maailmankaikkeuden luominen alkoi esiuniversumisella kaaoksella. Tästä alkukantaisesta tyhjyydestä nousivat kaksoisvoimat ja kaaos, jotka ilmestyivät Anu ja Padomay olomuodoissa. Kummatkin synnyttivät omat sielunsa; Anun Anui-El ja Padomayn Sithit. Näiden vuorovaikutuksesta syntyi kaksi vastakkaista voimaa nimeltä Aurbis. Tämän jälkeen muut olomuodot alkoivat syntyä tyhjiöstä. Ensimmäiset muista olomuodoista olivat Auri-El ja Lorkhan, jotka olivat kummatkin Anui-Elin ja Sithien muodostama.

Lorkhanin suunitelmaMuokkaa

Anun ja Padomayn jatkuva niskurointi loi planeettoja et'Adojen asutettaviksi, mutta kaikki eivät olleet tyytyväisiä. Lorkhan, jonka päämääränä oli tuhota universumi tutustui muihin luodakseen oman planeetansa. Hän ehdotti kuolemattoman planeetan, Munduksen luomista.

Lorkhan pystyi vakuuttamaan joitain hänen tuttavuuksiaan toteuttamaan suunitelmansa, mukaanluettuna Auri-Elin. Nämä jumalalliset nimettiin Aedroiksi , kun muut et'Adat nimettiin Daedroiksi. Nämä Aedrat ryhtyivät muodostamaan kuolevaisten planeettaa, mutta havaitsivat pian, että heitä oltiin huijattu. Kuitenkin Anu ja Padomay olivat "loputtomia", kun muut et'Adat eivät olleet. He havaitsivat, että he olivat antaneet osan itseään pois maailmojen luomisiin, josta Lorkhan oli todella varovainen.

Tämän johdosta Lorkhanin sydän poistettiin ja siitä tehtiin taikakivi.

Jumalten lähtöMuokkaa

Monet jumalat hylkäsivät kuolevaisten planeetan ennen planeetan valmistumista, joista yksi oli Magnus. Magnus toimi Lorkhanin suunitelman arkkitehtinä, joka jätti Munduksen palatakseen Aetheriusiin. Hänen pakeneminen jätti rei'än planeettojen väliin, mikä aiheutti magian osumisen Magnusiin. Eivät kaikki jumalat kuitenkaan lähteneet, sillä jotkut jumalat sitoivat itsensä uuteen planeettaan.

Dawn aikakauden lopussa, Lorkhan sidottiin planeettaansa ja tämän sydän lähetettiin Tamrieliin . Sydän sijoitettiin Vvardenfellin Punaiseen Vuoreen ja jätettiin horrokseen tuhansiksi vuosiksi. Jäljelle jäänneet jumalat lähtivät Nirnistä , mikä antoi jumalille mahdollisuuden tasapainottua. Tämä tapahtuma aloitti haltioiden historian ja mereettisen aikakauden alun.

Muut tapahtumatMuokkaa

On väitetty, että Orsimerin rotu syntyi tällä aikakaudella.

Ad blocker interference detected!


Wikia is a free-to-use site that makes money from advertising. We have a modified experience for viewers using ad blockers

Wikia is not accessible if you’ve made further modifications. Remove the custom ad blocker rule(s) and the page will load as expected.

Ympäri Wikian verkkoa
Hae mainospaikkaa

Satunnainen wiki