FANDOM


Akavir (tunnetaan myös nimellä Lohikäärmeiden maa) on Tamrielista itään sijaiteva manner.


Historia Muokkaa

Tiettävästi ihmisiä on asunut Akavirissa,mutta tiettävästi Tsaescit "söivät" ihmiset.

Akavirin historia perustuu lähinnä legendoihin ja tarinoihin Akavirin ja Tamrielin välisistä taisteluista toisiaan vastaan. Ensimmäiset merkit Akavirista olivat oudot merirosvot Tamrielin itäosien merialueilla, joita nykyään pidetään lähinnä tiedustelioina tulevia valloitusyrityksiä varten.

1E vuonna 2703 Akavirin Tsaescit yritti valloittaa Tamrielin,mutta valloitus pysäytettiin Pale Passin taistelussa Reman I johdolla.Reman I tarjosi voittonsa jälkeen valloittajille tilaisuutta liittyä hänen armeijaansa vahvistaakseen sitä. Hengissä selvinneet tarttuivat tilaisuuteen ja näin he pääsivät vaikuttamaan Tamrielin kulttuuriin. Tsaescit ottivat vallan itselleen Versidue-Shaien murhautettua Reman III ja hänen poikansa Prinssi Juilekin,nousten näin itse hallintaan. Versidue-Shaie murhattiin 2E 324 Morag Tongin toimesta ja Tsaescien valta tuli päätökseen Morag Tongin murhautettua myös Versidue-Shaien pojan Savirien-Chorakin ja hänen perillisensä 2E vuonna 430.

Toinen Akavirin rotu/kansa Kamalit yrittivät valloittaa Morrowindin n.2E vuonna 550 kuninkaansa Ada'Soom Dir-Kamalin johdolla.Valtaus onnistui aluksi hyvin sillä mm.Windhelm ryöstettiin.Valloitus päättyi,kun Kamal-armeija tuhottiin Underkingin ja Almalexian johdolla.

Akavirista kuultiin seuraavan kerran 3E vuonna 288,kun keisari Uriel V aloitti 20vuoden suunnittelun jälkeen Akavirin valloituksen.Valloitus sujui aluksi hyvin keisarin vallattua kaksi hylättyä Tsaesci kaupunkia, mutta 3E vuonna 290 valloitus päättyi Tsaesci-armeija tuhosi Kymmenennen legioonan,samalla tappaen Uriel V Ionithin taistelussa.


Vaikutus Tamrieliin Muokkaa

Akavirin vaikutus Tamrieliin on suuri,sillä mm.Cloud Ruler Temple-linnoitus,Bladesien entinen päämaja on rakennettu Akaviri-tyyliseksi. Myöskin Bladesien käyttämät haarniskat ja katanat ovat Akavirista peräisin.



Rodut Muokkaa

Akavirssa asuu ainakin 4 eri rotua jotka hallitsevat omia alueitaan:


Kamal (rotu) Muokkaa

Kamal-rotu kuvataan lumidemoneiksi jotka joka kevät yrittävät valloittaa Tang Mo-rodun alueen

Ka Po' Tun (rotu) Muokkaa

Ka Po' Tun on Akavirin tiikerimäinen kissarotu,mutta ei tiedetä kuinka paljon ne muistuttavat Tamrielin Khajiitteja ulkonäöltään.He pyrkivät muuttumaan Lohikäärmeiksi


Tang Mo (rotu) Muokkaa

Tang Mot kuvataan monilajiseksi ihmisapina lajiksi,jota muut Akavirin rodut pyrkivät valloittamaan ja orjuuttamaan.Ei pidä sekoittaa Valenwoodissa asuviin Imgoihin


Tsaesci (rotu) Muokkaa

Tsaescit ovat vampyyrikäärmelaji,jolla on ihmisen yläruumis ja käärmeen alaruumis.

Ad blocker interference detected!


Wikia is a free-to-use site that makes money from advertising. We have a modified experience for viewers using ad blockers

Wikia is not accessible if you’ve made further modifications. Remove the custom ad blocker rule(s) and the page will load as expected.

Ympäri Wikian verkkoa
Hae mainospaikkaa

Satunnainen wiki